Tuunausillat- ja kurssit
Tuunausillat ja kurssit
Kalustemaalausta, huonekalujen tuunausta ja yhdessä tekemistä Iin Olhavassa.
Onko sinulla kaluste, jonka haluaisit maalata tai tuunata, mutta et oikein tiedä, mistä aloittaa? Tai tekisikö mieli kokeilla uusia tekniikoita ja viettää samalla muutama tunti muiden tuunaamisesta innostuneiden kanssa?
Tuunauskaupan Tuunausilloissa ja kursseilla pääset tekemään itse, kokeilemaan ja oppimaan. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, sillä autan ja opastan tekemisen aikana.
Minä katson kalustetta puusepän silmin, autan värien ja materiaalien valinnassa ja mietin kanssasi, mitä vanhasta kalusteesta voisi vielä tulla.
Tuunausilta – tuo oma kaluste mukaan
Tuunausilta on rento neljän tunnin työpaja, johon voit ottaa mukaan pienen kalusteen, kuten tuolin, yöpöydän, jakkaran, pienen pöydän tai pienen lipaston.
Voit maalata, tapetoida ja koristella kalustetta oman tyylin mukaan. Sinun ei tarvitse tietää etukäteen, mitä haluaisit tehdä – ideoidaan yhdessä.
Ryhmässä on vain kuusi osallistujaa, joten ehdin auttaa jokaista oman projektin kanssa.
Kalustemaalauskurssit ja muut tuunauskurssit
Tuunauskaupan kurssivalikoimaan tulee erilaisia kalustemaalaus- ja tuunauskursseja, joissa keskitytään tarkemmin tiettyyn tekniikkaan tai työvaiheeseen.
Aiheena voi olla esimerkiksi kalustemaalaus, erilaiset maalaustekniikat, sabluunamaalaus, decoupage tai jokin muu huonekalujen tuunauksessa käytettävä tekniikka.
Haluatko Tuunausillan omalle porukalle?
Tuunausillan voi varata myös tilauksesta omalle porukalle.
Kokoa ystävät, työkaverit tai perhe mukaan ja suunnitellaan yhdessä juuri teidän porukalle sopiva päivä. Tuunausilta tilauksesta sopii esimerkiksi tyhy-päiväksi, synttäreille, pikkujouluihin tai polttareihin.
Sisältö voidaan suunnitella porukan toiveiden mukaan. Voitte esimerkiksi tuunata pieniä kalusteita, maalata sabluunoilla, koristella decoupage-papereilla tai kokeilla erilaisia maalaus- ja koristelutekniikoita.
Ja kyllä – myös Viiniä & tuunausta onnistuu. Täysi-ikäinen porukka voi ottaa mukaan omat juomat. Halutessanne voin järjestää myös enemmän syötävää erillisestä maksusta.
Isommastakin porukasta kannattaa kysyä. Kurssitilassa työskentelee kerrallaan pieni ryhmä, mutta suuremmalle porukalle voidaan suunnitella päivä esimerkiksi useammassa ryhmässä.
Haluaisitko mieluummin tuunata itseksesi?
Jos et kaipaa varsinaista kurssia vaan ennen kaikkea paikan, jossa voit tehdä oman projektin rauhassa, voit myös vuokrata Tuunauskaupan tuunaustilan omaan käyttöön.
Saat työskentelytilan ja työvälineitä käyttöösi ja voit tehdä omaan tahtiin. Jos tarvitset välillä neuvoa, autan mielelläni.
Tuunaamaan Iihin, Oulun ja Kemin välille
Tuunauskauppa® sijaitsee Iin Olhavassa Nelostien varrella Oulun ja Kemin välissä.
Tuunausiltoihin ja kursseille on helppo tulla Iin lisäksi myös Oulusta, Haukiputaalta, Kiimingistä, Kemistä, Keminmaasta, Simosta ja Torniosta.
Ei tarvitse osata, tärkeintä on uskaltaa aloittaa – minä autan siitä eteenpäin. Nähdään Olhavassa!
Ystävällisin terveisin,
Tuunauskaupan Teresa


