Ihanat ystävät kävivät ensimmäistä kertaa kylässä ja toivat tullessaan tosi söpön mäntyisen pienen lokerikon. Lokerikko on kooltaan noin 32 x 37 cm, eli pikkuruinen. Se on petsattu ruskeaksi ja siinä on pienet söpöt metalliset nupit.
Hauskan siitä tekee se, että se on käytännössä saman mallinen ja tyylinen kuin lipasto, jonka olen tehnyt koulun päättötyönä noin 25 vuotta sitten. Pieni lokerikko on vaan minikoossa. Isoja lipastoja on itseasiassa kaksi samanlaista. Tein ne aikoinaan lapsille lelulipastoiksi, jotta pienten ihmisten olisi helppo ottaa itse lelut pienistä laatikoista ja he pystyisivät keräämään lelut myös helposti takaisin laatikkoon. Saihan sitä kuvitella, yleensä lelut lojuivat lattialla ja laatikot ammottivat tyhjyyttään.
Toisen näistä lipastoista tytär tuunasi vastikään mustaksi ja siihen vaihdettiin nupit Tuunauskaupan valikoimista. Aika kiva saada oma lapsuudenaikainen lipasto käyttöön ihan aikuisenakin!
Toinen samanlainen lipasto odottaa vielä tuunausta, kunhan vaan väri päätetään. Lipasto tulee meille kotiin työhuoneeseen, joten väri ei ole vielä selvillä, ennen kuin valitsen sinne tapetin. Värin valinta, se on se vaikein vaihe tuunauksissa! Sitä aina naureskellaan asiakkaidenkin kanssa, kun he jäävät miettimään Fusionin maalihyllykön eteen sitä omaa väriä kuudestakymmenestä sävystä!
Tuparilahjaksi saatu pieni lokerikko pitäisi alkaa nyt tuunaamaan ja mietin sille ideoita. Uuden kodin väreiksi on suunniteltu petrooli, murrettu vaaleanpunainen ja ruskea. Kaikki kalusteet kotona ovat tummaksi petsattua puuta. Osa maalataan, osa jää petsille ja lakalle. Siinäpä lähtökohta, mistä alkaa suunnittelemaan kalusteiden värisävyjä. Onneksi on vaihtoehtoja! Vielä mietin tulisiko lokerikosta teelokerikko keittiöön vai korulokerikko makuuhuoneeseen. Hmm... Olisikos teillä vinkkejä?
Lipaston laatikot ajattelin päällystää ihanilla IDT Collectionin riisipapereilla. Meillä olisi tällä hetkellä muutama sopiva paperi myymälässä. Paperin väri määrittää sitten maalin värin, joten ihan ensimmäisenä on päätettävä mikä paperi siihen tulee. Kamalan vaikeaa päättää, kun on niin monta ihanaa vaihtoehtoa. Ihan kaikkia riisipapereita ei ole meillä varastossa, koska niitä löytyy kyseiseltä yritykseltä oikeasti pari tuhatta, ellei enemmänkin! Mikäli tykkäät niistä ja meiltä puuttuu joku tietty paperi, niin vinkkase ihmeessä niin tilataan se seuraavassa satsissa sinulle.
Vaihtoehtona riisipaperille olisi turkoosi marmorikuvio, tummansininen salmiakkikuvio, ruskea kello/tekstikuvio tai ihanat koirankuvat. Koirankuvat valitsisin ihan taatusti, mutta jäin miettimään katkeaako kuvio hassusti kun lokerot on niin pieniä.
Nyt on niin paljon vaihtoehtoja, että minä jään vielä miettimään asiaa. Mitä sinä tekisit lokerikolle? Mietitäänpä hetkonen ja palataan asiaan viikon päästä!
Tuunauskaupan Teresa